Vyöhyketerapia on hyvin vanha hoito, joka tunnetaan eri muodoissa useimmissa kulttuureissa, mm. Egyptissä, Kiinassa ja Pohjois-Amerikan intiaanien parissa. Vanhimmat tiedot vyöhyketerapiasta ovat viidentuhannen vuoden takaisia. Nykyinen länsimainen vyöhyketerapia on kehitetty Yhdysvalloissa intiaanien käyttämän menetelmän perusteella. Akupunktuurin saavuttua länsimaihin siihen liittyvä meridiaanioppi vaikutti myös vyöhyketerapian kehitykseen, ja syntyi myös eri suuntauksia.
Vyöhyketerapia perustuu siihen havaintoon, että uloimpia kehon osia -jalkoja, käsiä – hieromalla ja painelemalla voidaan edistää eri elinten toimintaa. Tämän ikivanhan havainnon selittämiseksi on kehitetty energiavyöhykkeiden teoria. Sen mukaan keho jakaantuu kymmeneen eri energiavyöhykkeeseen, jotka kulkevat varpaista sormenpäihin ja päälaelle. Hieromalla ja painelemalla vyöhykkeiden päätealueita saadaan selville vyöhykkeen energiatilanne ja sen alueella sijaitsevien elinten tila, ja voidaan tasapainottaa energiaa, avata tukkeutumia ja siten elvyttää eri elinten toimintaa. Erään käsityksen mukaan refleksivaikutus toteutuu siten, että painelukohdasta lähtee energiakanavaa pitkin viesti aivoihin, jotka antavat elimistölle käskyn ryhtyä korjaamaan häiriötä.