Fascia-käsittely
Fascia-käsittelyä kehon jännitystiloihin
Lihakset, joissa on krooninen osittainen jännitystila, tulevat kipeiksi ja särkeviksi, koska fasciakalvot kiristävät jatkuvasti. Lihakset muuttuvat heikoiksi ja kömpelöiksi. Liikunnassa syntyvien vammojen riski kasvaa. Jännitystila saa aikaan jatkuvan energian puutteen tunteen kehossa. Lisäksi se tuottaa ryhtihäiriöitä ja huonon painonjakautumisen nivelissä.
Fascia-käsittelyn tavoitteena on poistaa leposärkyä tai kuormituksessa esiintyvää kipua, edistää sidekudoksen paranemista ja poistaa kiinnikkeitä. Relaksanttilääkkeet vaikuttavat vain lihakseen, eivät fasciaan. Oikeanlaisella harjoittelulla voit lisätä fascian joustavuutta.
Mitä fascia-käsittely on?
Fascia eli lihaskalvo ympäröi ja sitoo yhteen lihaksia, lihasryhmiä, verisuonia ja hermoja muodostaen kolmiulotteisen lihaskalvojärjestelmän jatkumon. Fascian aktiivinen rakenne toimii mekaanisesti lihasten toimiessa, asennon muuttuessa tai ulkoisten voimien vaikuttaessa kehoon.
Fascia-käsittely perustuu fascian eri kerrosten välisen liukumisen normalisointiin, mikä on edellytys täysipainoiselle harjoittelulle. Fascian eri kerrosten välissä olevien hyaluronihappomolekyylien kerääntyminen pitkiksi ketjuiksi aiheuttaa sen geelimäisen olomuodon ja liukumisen estymisen. Fasciamanipulaatiolla pyritään kitkan ja lämmön avulla pilkkomaan hyaluronihappoketjut ja palauttamaan fascian normaali liukuminen.
Fascia-käsittelyä kipuihin
Hoidamme kipua, vaikutamme toimintakykyyn sekä helpotamme koettua kärsimyksen tunnetta. Hoidon menetelmiä ovat ohjaus ja neuvonta, harjoittelu, manuaalinen ja fysikaalinen terapia sekä apuvälinepalvelut.
Fasciakäsittelystä voit saada apua jos sinulla on:
Hieronta tekee aina hyvää kehollemme. Se muun muassa:
- Kudoskireyttä
- Estynyt nivelten liikerata
- Leikkausarpi
- Lihasheikkoutta
- Turvotusta
- Asennon hallinnan heikkoutta
Osa hoidettavista pisteistä saattaa sijaita melko kaukana oireilevasta alueesta. Esimerkiksi akillesjänteen kivussa hoidettavia pisteitä saattaa olla selässä, pakarassa ja/tai polven seudulla. Haastattelun, liiketestien ja fasciapisteiden käsin tunnustelun perusteella valitaan hoidettavat pisteet. Pisteiden valinta vaikuttaa ratkaisevasti hoitotulokseen, joten hoitajasi tekemä kliininen päättely on terapian haastavin osuus. Tämän vuoksi hoitajasi käyttää paljon aikaa asiakkaan haastatteluun löytääkseen fascian kireyden syyn.
Fasciakäsittelyn esteenä voi olla asiakkaan kortikosteroidilääke, reuma, diabetes, verenohennuslääke, pelko ja/tai voimakas arkuus tai kipu.
Mihin hierontaan sinä sitten voit tulla, voidaanko käyttää Fascia -käsittelyä?
Ihan mihin vain! Ennen hierontaa haastattelemme asiakkaamme ja yhdessä asiakkaan kanssa teemme hoitosuunnitelman, jossa otamme huomioon asiakkaan tarpeet ja toiveet.
Kysy lisää Fascia -käsittelystä hoitajaltasi! Terveydenhuoltoalan ammattilainen voi hieronnan yhteydessä käyttää ja käsitellä kireitä lihaksia hoidon yhteydessä Fascia -käsittelyllä. Tätä hoitoa ei ole erikseen varattavissa.